Rekan sammutustyöt hidastivat Kakkostien liikennettä Huittisissa
Valtatiellä 2 Huittisissa pari kilometriä Helsingin suuntaan syttyi rekan perävaunun rengas tuleen torstaina ennen puoltapäivää. Syynä oli ilmeisesti jarruvika.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Valtatiellä 2 Huittisissa pari kilometriä Helsingin suuntaan syttyi rekan perävaunun rengas tuleen torstaina ennen puoltapäivää. Syynä oli ilmeisesti jarruvika.
Huittisissa poliisi selvittelee liikenteenjakajan jyräämistä varastetuksi ilmoitetulla autolla varhain keskiviikkona.
Karpintiellä murtauduttiin grillikioskiin ja Torkinkadulla kirpputorille.
Huittisissa Loimijoentiellä autoliikkeessä karkasi jäteöljyä pariin sadevesikaivoon maanantaina aamupäivällä.
Perjantain ja lauantain välillä Huittisissa Kirkonkyläntiellä yritettiin murtautua omakotitaloon. Hälytin kuitenkin keskeytti puuhat. Pari viikkoa sitten saman tien varrella poliisi yritti tavoittaa kahta tummaa miestä, jotka olivat tunkeutuneet omakotitaloon.
Joku törmäsi keskiviikkona aamupäivällä noin puoli yhdeksän aikaan Huittisissa Härkäpakarin pihassa punaiseen Ford Mondeoon, eikä jättänyt itsestään vahinkoa kärsineelle mitään tietoja.
Huittisissa Autokadulla paloi henkilöauto lauantaina alkuillasta viiden jälkeen.
Huittisissa mies ajeli vahvassa humalassa varhain lauantaina ja Kokemäellä nainen perjantai-iltana.
Päättyvän ohjelmakauden viimeiset hankepuollot nostavat Joutsenten reitillä kuusi hanketta siivilleen.
Huittisissa valtatiellä 2 nuori nainen törmäsi perjantaiaamuna skootterilla asfalttirekan perään.
Pitkä ja painava erikoiskuljetus vaikuttaa tiistaina alkuiltapäivästä liikenteeseen valtatiellä 2 Kokemäellä ja Huittisissa.
Satakunnan ammattikorkeakoulun vetovoimaisin kohde syksyn yhteishaussa oli liiketalouden aikuiskoulutus Huittisissa.
Ulkopaikkakuntalainen mies ajoi perjantaina iltapäivällä päihtyneenä Risto Rytin kadulla.
Torstaina alkuiltapäivästä Huittisissa Niementiellä kaivinkoneesta rikkoutui hydrauliikkaletku.
Huittisissa on valmisteltu kylien neuvottelukunnan perustamista keskustan valtuustoryhmän aloitteen pohjalta. Päätöksiä tehtäneen, kun kuntalain uudistus on valmistunut.
Satakunnan ammattikorkeakoulu on jättänyt toimilupahakemuksensa opetus- ja kulttuuriministeriölle.
Palokunnan saapuessa rakennus oli ilmiliekeissä. Sisällä oli kymmenen kanaa, joista muutama kuoli.
Huittisten kaupunginvaltuusto antoi tekniselle lautakunnalle oikeuden hankkia Lauttakylän koulun väliaikaiset tilat.
Perjantain vastaisena yönä Huittisissa tehtiin kolme murtoa.
Huittisten keskustassa Risto Rytin kadulla sattui pieni peltikolari lauantaina aamupäivällä.
Satakuntaan ja osin Pirkanmaalle syntyy uusi metsänhoitoyhdistys, kun Kiikka-Keikyän, Länsi-Satakunnan ja Teljän metsänhoitoyhdistykset vuodenvaihteessa lyövät hynttyyt yhteen.
Torstaina koolla olevat Länsi-Satakunnan, Kiikka-Keikyän ja Teljän metsänhoitoyhdistysten valtuustot päättävät hallitustensa valmisteleman yhdistymissopimuksen hyväksymisestä. Satakuntaan ja osin Pirkanmaalle syntyy fuusion toteutuessa uusi metsänhoitoyhdistys ensi vuoden alussa.
Huittisissa Klaavolantiellä valui vähän öljyä maahan ongelmajätevarastolla tiistaina iltapäivällä.
Perjantaina aamulla Huittisissa Muonamiehentiellä kärysi kerrostalon metallinen roskalaatikko.
Huittinen säilyy ajokoepaikkakuntana. Trafi pyörsi suunnitelmansa ajokoepaikkakuntien karsimisesta lausuntokierroksen ja kokonaisharkinnan perusteella.