Huittisissa puukotus
Mies puukotti toista Huittisissa kerrostaloasunnossa maanantaina.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Mies puukotti toista Huittisissa kerrostaloasunnossa maanantaina.
Huittisissa Nanhian turvesuolla sammutetaan kymmenien hehtaarien alueelle levinnyttä tulipaloa, joka sai alkunsa traktorista.
Poliisi pyytää vihjeitä epäillyttävistä henkilöistä ja ajoneuvoista.
Kaksitoista kookasta kivipaasia varastettiin Huittisissa 1.-4. toukokuuta valtatien 12 varrelta.
Huittisten keskustassa kolaroitiin tiistaina iltapäivällä. Pakettiauto törmäsi sivukadulta eteen ajaneeseen henkilöautoon.
Huittislainen kirkkovaltuutettu Unto Kivimäki kanteli kirkolliskokouksen päätöksestä, jolla piispainkokoukselle annettiin valmisteltavaksi ohje homoparien puolesta rukoilemisesta. Turun arkkihiippakunnan tuomikapituli päätti, ettei syytä tutkimuksiin tai toimenpiteisiin ole. Päätöksesti ei ole valitusoikeutta.
Huittisten Jokilevolla kaivinkone katkaisi runkovesiputken tiistaiaamuna. Putkirikon vuoksi kaupungin keskustassa oli ongelmia vesijohtoveden laadussa.
Värjäytynyttä vettä ei suositella pienten lasten juotavaksi. Myös valkopyykin pesua kannattaa välttää.
Huittisten uimahalliin tehdään mittava peruskorjaus.
Huittisissa on lähdetty torjumaan nuorisotyöttömyyttä uudella hankkeella.
Vuodeosastopotilaiden itsemääräämisoikeutta rajoitettu turvallisuuden takaamiseksi.
Huittisten R-kioskilla pelattiin vitosella onnekas rivi Kenoa.
Sunnuntaina illalla Huittisissa syttyi tuleen rakennus, jossa on korjaamo ja asunto. Palokunta sai tilanteen nopeasti hallintaan.
Kuorma-auto suistui tieltä ja katkaisi sähköt läheisestä talosta.
Satakunnan ammattikorkeakoulun Huittisten kampuksen järjestämä Huittisten Riili starttaa keskiviikkona.
Torstai-iltana Huittisissa kolaroitiin valtatien 12 ja Risto Rytin kadun liikennevaloristeyksestä. Viisi kävi tarkistuttamassa vammansa.
Pannuhuoneen yläpuolella oleva lämminvesivaraajan tila syttyi tuleen.
Kuljettaja menetti autonsa hallinnan suoralla tiellä ohitustilanteessa.
Kuljettajat vietiin ambulanssilla tarkastukseen. Taksissa oli neljä matkustajaa, jotka eivät loukkaantuneet.
Kirkolliskokous päätti viime syksynä rukoilusta parisuhteensa rekisteröineiden parien puolesta. Huittislainen kirkkovaltuutettu Unto Kivimäki kanteli päätöksestä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituliin, joka harkitsee jatkovalmistelun etenemistä.
Nelikymppinen miehen ajokortti jäi poliisin haltuun.
Tavoitteena tarjota onnistunut työelämäkokemus kaikille työttömille nuorille.
Valokuvaaja Harri Pälvirannan teossarja Uutismuotokuva on tammikuussa esillä Huittisten kaupungintalolla. Uutismuotokuva on osa Pälvirannan sarjaa Huomioita suomalaisesta asekulttuurista.
Satakunnan Vuoden urheilija on Petteri Lax ja Vuoden valmentaja Kari-Pekka Lax. Teija Lax valittiin Vuoden seuratyöntekijäksi Huittisissa.
Edustustilaisuuksissakaan ei Huittisissa pala.