Pirkanmaalla tuottoisimpia täplärapuvesiä
Saaliista ennakoidaan hyviä.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Saaliista ennakoidaan hyviä.
Alavilla rannoilla voi nähdä töyhtöhyyppiä, liroja, valkovikloja sekä suo- ja kuovisirrejä.
Kansalaismittauksen mukaan Ylistenjärvessä +27 astetta.
Helteinen sää näkyy myös pintavesissä.
Ylistenjärvessä kansalaishavainnon mukaan +26 astetta.
Osa on hävinnyt.
Uimavedet ovat tavallista lämpimämpiä.
Tapahtumaa vietetään kymmenennen kerran.
Järviwikin leväbarometrin mukaan sinilevää on enemmän kuin keskimäärin tähän aikaan.
Ursa muistuttaa, että auringonpimennystä katsoessa silmät tulee suojata.
Valtio maksaa runsaan 115 000 euron korvauksen.
Varjeltu sukuperinteenä jo neljännessä polvessa.
Uimaveden lämpötila +16 astetta.
Hellepäiviä oli viisi.
Niityt, kedot ja hakamaat ovat vaarassa hävitä.
Maaperä on vettynyt. Sateet valuvat suoraan vesistöihin.
Kauniita katsella ja hyönteisille tärkeitä.
Osallistua voi yksin, perheen tai vaikka naapureiden kanssa.
Muun muassa pieniä koivunlehtiä, kimalaisia ja nokkosperhosia on jo nähty.
Tulvariskien hallintasuunnitelmassa rakentaminen on priorisoitu erittäin tärkeäksi.
Metsähallituksen töissä avolaitosvankeja Huittisista.
Alueen suosion kääntöpuoli on päätään nostava siivottomuus.
Tulvariskien hallintasuunnitelmassa on tärkeää käsitellä lyhyesti myös muitakin kuin merkittäviä tulvariskikohteita.
Maan etelä- ja keskiosassa jäät ovat kauttaaltaan haurastumassa.
"Monimuotoisesta lähiluonnosta nauttimisen pitää olla kaikkien kuntalaisten perusoikeus", muistuttaa BirdLife Suomen edustajiston sastamalalainen puheenjohtaja Petri Seppälä.