Tekninen johtaja irtisanoutui Punkalaitumella
Kunnanhallitukselle esitetään, että virka julistetaan haettavaksi.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Kunnanhallitukselle esitetään, että virka julistetaan haettavaksi.
Perustamisesta päätti Porin kaupunginhallitus.
Virassa on kuuden vuoden määräaika.
Uusi hallintosääntö taustalla.
Oili Mölsä jää syksyllä eläkkeelle.
Määräraha on varattu osallistuvaan budjetointiin.
Osin omistamien yhtiöiden osinkotuottoja voidaan käyttää.
Urakoitsijat pyysivät tarkistusta.
Kunnan kustannusrakenne muuttuu merkittävästi.
Tähtää tulokselliseen, tehokkaaseen ja ketterään sekä oikeisiin asioihin keskittyvään työskentelyyn.
Kunnan rekrytointitilanne on kohtuullisen hyvä.
Lautakunnan käsiteltävänä on kolme määräystä ja yhden uhkasakon asettaminen.
Kattamattomia alijäämiä ei ole.
Virkaan valittiin Päivi Paija.
Jatkoon pääsivät muun muassa koirapuisto ja sipulikukkaistutukset ohikulkutielle.
Väliaikaiselle rakennelmalle myönnettäneen rakennuslupa viideksi vuodeksi.
Kaupunki ostaa palveluja kolmena seuraavana vuotena arviolta enintään 120 000 eurolla.
Ostaja suunnittelee tilalle hevoskeskusta.
Asukkaita halutaan tukea nykyisessä energiatilanteessa.
Hinnaksi neuvoteltu 200 000 euroa.
Rajana olisi luovuus.
Puheenjohtajan kanta ratkaisi.
Valtuustoaloitteessa ehdotetaan uutta harkintaa.
Toimet voimassa juhannukseen.
Pitää kaupunkia esillä valtakunnallisesti uudella ja tuoreella tavalla.