Viisarit käännetään kesää kohti
Kelloja siirretään sunnuntain vastaisena yönä.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Kelloja siirretään sunnuntain vastaisena yönä.
Tilanteen vakavuus riippuu suurelta osin kevään säistä.
Työllisyyden tilanne on kuntatasolla edelleen kohtalaisen positiivinen.
Alueellinen jakauma on ennallaan.
Tulovirtaamat kasvavat hiljalleen sään lauhtuessa.
Omaisuutta löydetty kymmenien tuhansien eurojen arvosta.
Palvelujärjestelmä on ollut pitkään kuormittunut.
Hakijoita oli 22.
Metsiä runsas 600 ja soita 80 hehtaaria.
Kokeilusta saatu hyviä kokemuksia.
Työllisyys on kehittynyt Pirkanmaalla suotuisasti vuoden aikana.
Aluehallitus vahvisti toimenpiteiden kohdentamisen.
Epävarmuus painaa suhdanneodotuksia.
Liikenteelle hankaluuksia ja sähköjä voi katkeilla.
Kohteita runsaat 40.
Yli puolet käytettiin työllisyyteen sekä yritysten ja yhteisöjen kehittämiseen.
Taustalla ovat niukka rahoitus ja kohonneet kustannukset.
Käyntejä kertyi lähes 600 000.
Moni kyläyhdistys joutui ahdinkoon suurten sähkölaskujen vuoksi.
Siitepölykausi alkaa pähkinäpesään kukinnalla.
Eri puolilla maakuntaa kartoitettiin viime vuonna yli sata kohdetta.
Vaihde ja päivystysapu ovat toimineet normaalisti.
Suhtautuminen on positiivista.
Vauriot saattavat ilmaantua ja laajeta hyvin nopeasti, joten kuljettajilta vaaditaan varovaisuutta.
Aluevaltuusto sai asiasta tilannekatsauksen.