Joonas Immonen jättää politiikan
Perustelee päätöstään riippumattomuudella.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Perustelee päätöstään riippumattomuudella.
Äänestys päättyi 92-56.
Sastamalalainen työministeri Arto Satonen osallistui tasavallan presidentti Alexander Stubbin virkaanastujaisiin.
Jäsenenä myös kaupunginhallituksessa.
Päätös perustuu eduskuntavaalien menestykseen.
Pirkanmaa ja Satakunta aktiivisuuden kärjessä.
Kausi on kaksi vuotta.
Keskustan nuorisojärjestön puheenjohtaja haluaa lakkauttaa konkaripoliitikon vetämän piirin rahoituksen.
Sastamalalainen Aleksi Sandroos jättää puheenjohtajan tehtävät.
Laatijat kokivat, ettei työntekijöitä ole kuultu hallitusohjelman valmistelussa eikä sen jälkeen.
Työministeri tapasi liiton edustajia.
Vetoaa henkilökohtaisiin syihin.
Hallitus saa kiitosta, että velkaantumisen taittaminen on otettu vakavasti.
Vaali käytiin puoluekokouksessa.
"Arvioin kokonaisuutta eri henkilökohtaisten yksityiskohtien kautta ja päädyin tähän ratkaisuun", hän taustoittaa.
Kuuluu kahteen kokoonpanoon.
Tekee päätöksen viimeistään elokuun alussa.
Esikunta on muodostettu.
Työministeri on tuurausjärjestyksessä kuudentena.
"Päätökseni oli pitkän harkinnan jälkeen lopulta helppo", hän toteaa.
Kansanedustaja on kotoisin Vammalasta.
Petteri Orpo luonnehti Arto Satosta huippuosaajaksi.
Hoitaa tehtävää puolet vaalikaudesta.
Puolueiden odotetaan kertovan hallitukseen valituista viikonloppuna.
Aleksi Sandroos julkaisi kannanoton.