Influenssarokotteiden pula näkyy Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella
Aikoja ei voi varata.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Aikoja ei voi varata.
Puheluihin vastaavat sairaanhoitajat.
Palaute pääasiassa positiivista.
Tapaukset eivät liity aiemmin todettuihin.
Hygieniasta huolehdittava ja suuria väkijoukkoja syytä välttää.
Tarkempi lähde ei ole selvinnyt.
Koronavirustilanteen aikana on havaittu, että resurssia saatetaan tarvita enemmän.
Maustekasvin vaarallinen päihdekäyttö on noussut jälleen esiin.
Hoitohenkilökuntaa on ohjaamassa.
Palveluun oikeutettuja ovat yli 70-vuotiaat, karanteenissa olevat ja muutoin apua tarvitsevat kaupunkilaiset.
Resurssipankki välittää työvoimaa kaupungin organisaatiossa.
Sastamalan kaupungin johtoryhmä kokoontuu poikkeusolojen johtoryhmänä.
Perinteiset näyttelyt, museokauppa ja kahvila on suljettu.
Koronapotilaille erillisiä osastoja.
Sastamalassa moni liike on kasvattanut palvelutarjontaansa.
Taustalla on henkilökunnan riittävyyden ja toiminnan turvaaminen.
Kansalaisopiston, musiikkiopiston ja liikuntapalveluiden ryhmät on keskeytetty.
Ammatillisissa oppilaitoksissa järjestely on voimassa toistaiseksi.
Kaupunki keskeytti nuoriso- ja liikuntapalveluiden toiminnan.
Poissaolon ajaksi annetaan tehtäviä.
Kaupungin johtoryhmä seuraa tilannetta ja reagoi aktiivisesti.
Kaupungin laajennettu johtoryhmä linjasi koronavirustilannetta.
Saattohoidossa olevan tai kuolevan luona käynti pyritään järjestämään.
Potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus etusijalla.
Perheiden tulisi aktiivisesti seurata THL:n ohjeistusta.