Työttömyys lisääntyi Sastamalassa
Nousua 18 prosenttia.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Nousua 18 prosenttia.
Maakunnan kunnista reilussa puolessa työttömien määrä on kasvanut vuoden aikana.
Sastamalan ja Punkalaitumen muodostaman seutukunnan työttömyysaste oli toukokuussa 6,6 prosenttia.
Kasvua on 14 prosenttia.
Maakunnassa työttömyys on vuoden takaiseen verrattuna vähentynyt puolessa kunnista.
Työllisyyden tilanne on kuntatasolla edelleen kohtalaisen positiivinen.
Maakunnassa työllisyys kohentunut puolessa kunnista.
Vuodenvaihteessa työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla vähemmän kuin vuotta aiemmin. Satakunnassa määrä oli hieman korkeampi.
Suotuisa kehitys on jatkunut maakunnassa.
Huittisten ja Kokemäen luvut selvästi paremmat kuin maakunnassa keskimäärin.
Työttömyys hyvällä lasku-uralla.
Avoimia työpaikkoja helmikuussa sata enemmän kuin vuosi sitten.
Sastamalassa ja Punkalaitumella tilanne on parempi kuin maakunnassa keskimäärin.
Sastamalan työttömyysprosentti 6,3, Punkalaitumen 6,6.
Työttömyys on laskenut koronan alkamista edeltävälle tasolle.
Maakunta toipumassa koronan aiheuttamasta romahduksesta.
Punkalaitumella työttömien määrä on noussut.
Työllisyyden suotuisa kehitys jatkuu sekä Pirkanmaalla että Satakunnassa.
Huittisissa, Punkalaitumella ja Sastamalassa työttömyys on alle kymmenen prosentin.
Sastamalassa kirjattiin toiseksi suurin positiivinen muutos työllisyyden kehityksessä Pirkanmaalla.
Pirkanmaan matalimman työttömyysprosentin lisäksi Punkalaitumella työttömien työnhakijoiden määrän pudotus vuoden takaisesta on maakunnan kärkikastia.
Seutukunnittain tarkasteltuna heinäkuun lopussa Pirkanmaan alhaisin työttömyysaste oli Sastamalan ja Punkalaitumen muodostaman Lounais-Pirkanmaan 12,1 prosenttia.
Suhteellisesti eniten Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuodessa Punkalaitumella, jossa kasvuprosentti oli 30.
Vaikein työttömyystilanne saattaa Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan olla ohi ja käänne parempaan olisi tulossa ensi vuoden alussa.
Vaikein työttömyystilanne ehkä ohi ja käänne parempaan on tulossa.