Lauantai 22.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sanni ja Toffo agilityn piirinmestareiksi

Uutiset

Sanni Wahlroos ja kooikerhondje Toffo voittivat elokuun puolivälissä Satakunnan kennelpiirin piirinmestaruuden agilityssä. Pari on menestynyt myös avoimessa nuorten SM-kisassa, sijoituksena heinäkuussa toinen sija.

Raumalla järjestetyssä piirinmestaruuskilpailussa Sannin ja Toffon tulos medium-luokassa oli -5,20 pistettä. Tulos tarkoittaa käytännössä sitä, että agilityradalta tuli nolla virhepistettä ja ihanneaika alittui 5,2 sekunnilla.

Agilityssä eli koirien estehyppykilpailussa tarkoituksena on suorittaa rata virheettömästi ja alle ihanneajan. Koiraan ei saa kilpailussa koskea, vaan sitä ohjataan vartalolla, eleillä ja äänellä. Tasoluokkia on kolme (1 helpoin, 2 ja 3 vaikein). Jokaisesta virheestä eli jos koira tiputtaa riman, kieltäytyy esteellä tai ei koske kontaktialueelle, saa 5 virhepistettä. Ihanneajan ylityksestä saa myös virheitä.

Agilityharrastuksen Toffo ja Sanni aloittivat vuonna 2000. "Heti silloin kun sitä Huittisissa ensimmäisen kerran järjestettiin", Sanni kertoo. Kaikista koiraharrastuslajeista he valitsivat agilityn, koska se sopii Sannin mukaan sekä koiralle että hänelle parhaiten. "Siinä Toffon saa motivoitua helposti. Lisäksi agility on hauskaa ja siinä on joka kerta jotain uutta. Agility ei ole tosikoille, koska aina kun harjoituksissa tai kisoissa sattuu virhe, niin se on melkein aina ohjaajan moka", hän sanoo.

Sanni kertoo kilpailevansa koiraa säästellen. "Koska ei ole omaa autoa, niin aina tarvitsee pyytää kyytiä, ja se taas hankaloittaa liikkumista. Kolmosluokassa on yhteensä tullut kolme kappaletta 0-tuloksia, joista kaksi on SM-nollia. Lisäksi kooikerhondjien epävirallisissa mestaruuskisoissa sijoituimme toisiksi, samoin kuin nuorten avoimissa SM-kisoissa."

Sannin koira Toffo on rodultaan kooikerhondje. Se on pieni vilkasluonteinen spanieli, joka on aito metsästyskoira. Rotua käytettiin ennen ja käytetään yhä menestyksekkäästi sorsalintujen houkuttelijana. Iältään Toffo on nyt viisivuotias ja näyttelyistä se on saavuttanut Suomen muotovalion tittelin.

"Koikkeri on keskikokoinen ja hyvän mallinen agilityyn. Sillä ei ole liian pitkää selkää eikä se ole liian neliömäinen. Se on suhteellisen helppo motivoida, koska se pitää kaikesta tekemisestä. Lisäksi sillä on sopivassa määrin metsästysviettiä, joka auttaa motivoimisessa. Koikkeri on myös vilkas", Sanni toteaa. "Toffo on aika pehmeä ja jos sitä vaikka kieltää liian voimakkaasti, niin se saattaa olla tekemättä mitään sillä treenikerralla", hän sanoo.

Huonoiksi puolikseen Sanni kertoo "hutiloimisen" helpoissa kohdissa, sellaisissa kun tietää koiran osaavan. "Sitten Toffo saattaakin mennä väärin", hän toteaa. "Hyvää on sitten taas se, että vaikeat kohdat osaan ainakin yleensä ohjata tarkasti. Tykkään ohjata koiria pehmeästi ilman huutamista. Nykyään en välttämättä edes sano Toffolle muuta kun tässä, kierrä tai jotain muuta vastaavaa. Esimerkiksi hyppykäskyjä en käytä melkein ollenkaan", hän kertoo.

Yhteistyö on parilla toiminut hyvin. Alussa Toffon kanssa oli ongelmia karkaamisen kanssa, kun linnut houkuttelivat sitä, mutta harjoittelulla on siitä selvitty. "Ja onneksi on sellaiset kouluttajat, jotka osaavat auttaa ja jaksavat neuvoa", Sanni kiittää.

Agility-koulutusohjaajana Huittisten Seudun Koirayhdistyksessä toimii muun muassa Milla Lavikainen. Agilityn lisäksi pari on harrastanut tokoa (tottelevaisuuskoulutus) ja myös metsästyskoirien jälkeä on kokeiltu. "Kilpailtu ei olla missään muussa lajissa", hän toteaa.

Sannilla on Toffon lisäksi myös toinen koira, 4 kuukauden ikäinen australianpaimenkoira Tinta. "Rotuun päädyin sen monipuolisuuden takia, ulkonäkökin tietysti miellytti ja luonne. Se on vilkas, mutta jaksaa silti keskittyä kuuntelemaan. Tintan kanssa on tarkoitus harrastaa myös agilitya sitten, kun ikää tulee tarpeeksi. Nyt on otettu tokon perusjuttuja ja sosiaalistamista. Myös palveluskoirien haku ja jälki kiinnostaa, samoin vesipelastus ja rauniot. Aika tosin ei varmaankaan riitä kaikkiin", Sanni kertoo.

"Toffon kanssa on tarkoitus kilpailla ja harrastaa agilitya niin kauan kuin se jaksaa ja sillä on mielenkiintoa touhuta radalla. Kisoissa yritetään käydä aina kun kyyti saadaan ja aikaa riittää. Tavoitteena olisi päästä ensi vuoden SM-kisoihin, mutta voi olla ettei saada niitä SM-nollia tarpeeksi", Sanni aprikoi.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: