Suomen Kirjainstituutin helmikuussa järjestämä Kirjoja! Kirjoja! -arviointikierros saa yleisön pyynnöstä jatkoa. Instituutti marssittaa keskiviikkona 7. huhtikuuta professori Jukka Sarjalan ja kamarineuvos Kari Rahialan kommentoimaan yleisön kirja-aarteita Tampereen pääkirjasto Metsoon.
Tuttuun tapaan arviointitilaisuudet ovat ilmaisia ja avoimia kaikille kiinnostuneille. "Yleisö saa kuulla tietoa ja asiantuntijoiden näkemyksiä kirjan erilaisista merkityksistä ja kirjan arvon määrittelevistä tekijöistä. Lisäksi Sarjala ja Rahiala käsittelevät kirjailijoiden elämää ja ilmestymishetken ajankuvaa, kirjan säilyttämistä, hoitamista ja kunnostamista", kertoo Suomen Kirjainstituutin toiminnanjohtaja Leena Aaltonen.
Helmikuussa instituutin jäsenkunnissa Pirkanmaalla ja Satakunnassa pidetyn arviointikierroksen suosio yllätti järjestäjät. Tilaisuuksissa kävi yhteensä arviolta 500 henkilöä ja aika loppui useissa paikoissa kesken.