Ensi kesänä Vammalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä sekä nauretaan makeasti että puhutaan vakavasti naurusta. Päivien teema johdattelee miettimään naurua niin yhdistävänä kuin yksilöivänäkin tekijänä. Avajaisten pääpuhuja on Antti Tuuri. Tapahtumassa kuullaan myös muun muassa Tarmo Koivistoa, Pasi Heikuraa, Seppo Knuuttilaa, Arto Kivimäkeä, Jaakko Hämeen-Anttilaa, Ilmari Susiluotoa, Seppo Ahtia, Pasi Puupposta, Jukka Sarjalaa, Kaarina Hazardia, Petri Tammista, Yrjö Varpiota, Tuomas Marjamäkeä ja Juuso Räsästä. Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään Sylvään koululla 29.-30. kesäkuuta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Vammalan talous tasapainossa