Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Satonen esittää huoneistokohtaista vedenmittausta pakolliseksi

Uutiset

Vesimittarit karsivat ylenmääräistä vedenkulutusta ja toisivat tasapuolisuutta taloyhtiöihin.

Kansanedustaja Arto Satonen (kok) on jättänyt aloitteen huoneistokohtaisen vedenmittauksen säätämisestä pakolliseksi. Mittarien on todettu vähentävän vedenkulutusta noin 30 prosenttia. Suomessa tämä tarkoittaisi noin 28 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. "Vesimittarit toisivat tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta erityisesti taloyhtiöihin, koska näin jokainen maksaisi todellisen kulutuksensa mukaan sekä vedestä että sen lämmittämisestä käyttökuntoon", sanoo Arto Satonen. Huoneistokohtaisen vesimittarin kustannus uudisrakentamisessa on noin 700 euroa.

Aloitteen ovat Satosen lisäksi allekirjoittaneet kansanedustajat Pertti Salovaara (kesk), Pia Viitanen (sd), Markus Mustajärvi (vas), Oras Tynkkynen (vihr), Anna-Maja Henriksson (rkp), Toimi Kankaanniemi (kd) ja Timo Soini (ps). Arto Satonen on eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja.

1 kommenttia

  1. Juha

    6.3.2008 klo 22:19

    Nyt on Arto oikealla asialla. Se joka käyttää vettä, niin maksakoon myös vetensä. Meillä ainaskin veden käyttö väheneni huomattavasti, kun aikoinaan taloyhtiöön laitettiin huoneisto kohtaiset vesimittarit.

Tähän artikkeliin ei voi enää lähettää kommentteja.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: