Maanantai 5.5.2008
Tiistai 6.5.2008
Keskiviikko 7.5.2008
Torstai 8.5.2008
Perjantai 9.5.2008
Eurooppa-päivä symboloi Euroopan unionia lipun, hymnin, tunnuslauseen ja yhteisen rahan ohella. Päivän juuret juontavat vuoteen 1950, jolloin Euroopan yhteisön syntysanat lausuttiin.
Lauantai 10.5.2008
Äetsässä järjestetään rullaluistelu- ja juoksutapahtuma Helaventti. Kilpailukeskus on Pehulassa Puuhalassa.
Sunnuntai 11.5.2008
Helluntai on aikaisen pääsiäisen vuoksi jo äitienpäivänä. Vanhan kansan mukaan heilaa ei ole koko kesänä, jollei helluntaina.
Äetsässä vietetään toista Pärskäyksiä-runoviikkoa, jolloin runoa voi kuulla yllättävissä paikoissa. Sunnuntaina kello 19 Romulan Taiteellisen Teatterin Studiolla luodaan runoja tilauksesta. Tämän runon haluaisin syntyvän tässä ja nyt! -illassa Kaija Pispa, Jukka-Pekka Palviainen ja Kaarina Karjula rustaavat runoja toivomuksesta. Outileena Uotila lausuu. Veli-Pekka Bäckman säveltää muutamia runoista. Teatterinuoret esittävät runoja lapsenmielisille. Illan juontaa Pauli Kylväjä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.