Tyrvään Sanomat Alma Median leiriin
Liiketoimintakaupasta on tehty sopimus, jota Tyrvään Sanomat Oy:n hallitus esittää yhtiökokouksen hyväksyttäväksi.
Sastamalassa ja lähikunnissa ilmestyvät Tyrvään Sanomat ja Paikallissanomat ovat siirtymässä Alma Mediaan kuuluvan Suomen Paikallissanomat Oy:n omistukseen. Liiketoimintakaupasta on tehty sopimus, jota Tyrvään Sanomat Oy:n hallitus esittää yhtiökokouksen hyväksyttäväksi.
Tyrvään Sanomat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Rautajoki uskoo, että paikallislehdillä on edessään edelleen valoisa tulevaisuus, mutta pienten kustantajien voimavarat vastata tulevaisuuden haasteisiin ovat suurta kustantajaa rajallisemmat. "Muun muassa jakeluhintojen kehitys, järjestelmäinvestoinnit ja verkkopalvelujen välttämättömyys ovat kokoluokaltaan sellaisia asioita, joihin lehtiketjut kustantajina pystyvät vastaamaan pieniä paremmin", sanoo Kaarlo Rautajoki.
Lehtiyhtiön omistus on pirstaloitunut ja valunut Sastamalan alueen ulkopuolelle. Tässä tilanteessa yksi voimakas omistajataho pystyy Rautajoen mukaan paremmin ottamaan vastuun yhtiön lehtien kehittämisestä.
Suomen Paikallissanomat Oy:n toimitusjohtaja Kari Juutilainen pitää yhtiön laajentumista Sastamalan suuntaan luontevana. "Tyrvään Sanomat on journalistisesti erittäin korkealaatuinen ja arvostettu paikallislehti, joka sopii Paikallissanomien kanssa erittäin hyvin paikallislehtiperheeseemme", Juutilainen sanoo. Yhtiön kustantamilla lehdillä on levikkiä tai jakelualuetta entuudestaan naapurustossa, kuten Nokialla, Huittisissa, Kokemäellä ja Kankaanpäässä. Päällekkäistä levikkialuetta lehdillä on ainoastaan Laviassa.
Kaksipäiväinen Tyrvään Sanomat ilmestyy Sastamalassa ja Kiikoisissa, yksipäiväinen Paikallissanomat entisten Mouhijärven ja Suodenniemen alueilla sekä Laviassa. Lehtien kustannusoikeuksien lisäksi kauppaan sisältyy mainostoimisto Idea-Mainoksen liiketoiminta. Suomen Paikallissanomat Oy on Alma Media Oyj:n paikallislehtiyhtiö, joka kustantaa kuuttatoista tilattavaa paikallislehteä ja neljää kaupunkilehteä eri puolilla Suomea.