Kirjakulttuurikeskuksen väki ministeriön pakeilla
Suomen Kirjainstituutin väki kävi ministeriön pakeilla. Valtion rahoitusta valtakunnalliselle kirjakulttuurikeskukselle odotetaan luottavaisin mielin.
Sastamalan Marttilankadulle valmistuvalle valtakunnalliselle kirjakulttuurikeskukselle toivotaan valtion rahoitusta. Suomen Kirjainstituutin delegaatio kävi tällä viikolla opetus- ja kulttuuriministeriön pakeilla. Toiminnanjohtaja Leena Aaltonen uskoo, että rahoitus järjestyy. "Positiivisin mielin jatkamme työtämme suomalaisen kirjakulttuurin eteen", Aaltonen toteaa.
Lähetystön otti vastaan valtiosihteeri Marcus Rantala, sillä kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille (r.) oli tullut viime hetken este. Opetus- ja kulttuuriministeriön tilanteesta kertoi museoasioista vastaava kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen. Pirkanmaan kansanedustajia edustivat Arto Satonen (kok.) ja Mikko Alatalo (kesk.).
Valtakunnallinen kirjakulttuurikeskus avataan Bäckmanin talossa ensi vuonna.