Lähes 300 nuorta moniotteluiden SM-kisoissa Sastamalassa ja Huittisissa
Sastamalassa ja Huittisissa 270 nuorta urheilijaa kilpailee perjantaista sunnuntaihin moniotteluiden Suomen mestaruuksista. Molemmilla paikkakunnilla järjestelyihin osallistuu yli sata vapaaehtoista tuomaria ja toimitsijaa.

Mestaruuksista kilpailevat 14-22-vuotiaat viidessä ikäluokassa. Aikuisten Suomen mestaruudet ratkaistiin Kalevan kisoissa elokuussa.
Runsaan osallistujamäärän vuoksi SM-kilpailut alkavat kaikkina kolmena päivänä aamukymmeneltä ja jatkuvat iltaan saakka. Sastamalassa kilpaillaan Keskuskentällä ja Huittisissa Keskusurheilukentällä. Yleisö on tervetullutta seuraamaan kisoja.
Järjestävät seurat ovat Lauttakylän Luja ja Vammalan seudun Voima.