Kalastamassa ollut mies hukkui lauantaina Kokemäen Sääksjärvellä. Hätäkeskus sai kello 13 aikaan ilmoituksen tyhjillään olevasta veneestä järven rannalla. Veneessä oli verkkoja ja kalansaalista. Rajavartiolaitoksen pelastushelikopteri paikansi lasketut verkot järven selältä pari tuntia myöhemmin. Pelastuslaitoksen vene löysi verkkojen luota hukkuneena paikkakuntalaisen vuonna 1952 syntyneen miehen.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Kommentoi
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Nuoret seuraavat valtuustoa livenä
Edellinen:
Mökkimurtoja Sastamalassa