Valkohäntäpeuran kanta vahvistunut
Päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella 4 290 valkohäntäpeuraa. Peurakannan arvioidaan kääntyneen muutaman vuoden laskusuunnan jälkeen taas kasvuun.
Päättyneellä metsästyskaudella kaadettiin Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueella 4 290 valkohäntäpeuraa. Vaikka käytössä oli aikaisempaa vuotta vähemmän pyyntilupia, saalismäärä nousi kuitenkin lähes yhtä suureksi kuin edellisellä kaudella. Tämä selittyy lupien käyttöasteella, joka nousi aikaisemmasta. Saaliista 41 prosenttia oli aikuisia ja 59 prosenttia vasoja. Aikuisista saalispeuroista oli uroksia 63 prosenttia.
Valkohäntäpeurakannan arvioidaan kääntyneen muutaman vuoden laskusuunnan jälkeen taas kasvuun. Metsästyksen jälkeen kannan suuruudeksi Satakunnan riista-alueella arvioitiin nyt noin 5 600 yksilöä. Peurakantaa on aiempina vuosina ja tiheimmän kannan alueilla pyritty tietoisesti alentamaan lähinnä peurakolarien vähentämiseksi. Tavoitekannaksi on asetettu noin 4 500 eläintä.
Peurakolareita tuli viime vuonna poliisin tietoon 329. Se vastaa kutakuinkin 2000-luvun keskimääräistä vuotuista kolarimäärää.
Valkohäntäpeurakanta on Satakunnan riista-alueella hyvin epätasaisesti jakautunut. Vahvoina kantoina valkohäntäpeuraa tavataan erityisesti alueen peltovaltaisissa kaakkoisosissa, kun taas alueen pohjoisosissa kanta on vaatimaton.
Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueeseen kuuluvat Satakunnan maakunnan lisäksi Pirkanmaalta Sastamala, Punkalaidun, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano, Kihniö ja Ylöjärven Viljakkala.