Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Soittoja hätäkeskukseen: Sekava mies seilasi autolla Huittisissa

Uutiset

Huittisista tuli perjantai-iltana kahdeksan aikaan hätäkeskukseen kaksi erillistä ilmoitusta pahoin seilaavasta punaisesta Fiatista, jonka kuljettajaa epäiltiin päihtyneeksi. Poliisi tavoitti auton Sahkon liikennevaloista.

Huittisista tuli perjantai-iltana kahdeksan aikaan hätäkeskukseen kaksi erillistä ilmoitusta pahoin seilaavasta punaisesta Fiatista, jonka kuljettajaa epäiltiin päihtyneeksi.

Poliisi tavoitti auton valtatie 12:n ja Lauttakylänkadun liikennevaloista kääntymässä Tampereen suuntaan. Auto ajautui risteyksen jälkeen kaistan vasempaan reunaan. Poliisipartion seuratessa autoa sen liikkuminen oli edelleen silmiinpistävän haparoivaa ja seilaavaa. Auto pysähtyi noin 300 metrin ajon jälkeen.

Kuljettajana oli vuonna -74 syntynyt mies, joka vaikutti vahvasti päihtyneeltä ja uneliaalta. Tarkkuusalkometriin hän puhalsi 0 promillea. Kuljettaja myönsi syöneensä lääkkeitä. Mies määrätiin veri-, virtsa- ja kliinisiin tutkimuksiin. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta muun huumaavan aineen vuoksi.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: