Trullit liikkeellä lankalauantain ehtoona
Vanhan kansan mukaan lankalauantain ilta on vuoden pahaenteisimpiä.
Vanhan kansan mukaan lankalauantain ilta on vuoden pahaenteisimpiä. Tuolloin noidat ja trullit olivat liikkeellä. Maatiloilla oltiin erityisen varovaisia, sillä trullit tekivät mielellään kepposia karjalle. Pahoja voimia yritettiin hillitä muun muassa polttamalla pääsiäisvalkeita. Sittemmin huviksi muuttunut pääsiäisvalkeiden perinne elää edelleen vahvana Pohjanmaalla.