Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Liettualaiset murtautujat käräjillä: Rikoksia enemmän kuin voi tuomita

Uutiset

Osa viime vuonna liettulaisten tekemistä asuntomurroista on ollut käräjillä. Tuomittavaa olisi enemmän kuin oikeuskäytäntö antaa myöten.

Osa viime vuonna liettualaisten tekemistä asuntomurroista on ollut käräjillä.

Tässä vaiheessa neljä liettualaista miestä on tuomittu yhteistuumin toteutetuista 69 eri rikoksesta kukin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Lähipäivinä syyttäjälle on siirtymässä lisää samaan juttusarjaan liittyviä rikoksia. Tuomiopiikki kuitenkin alkaa täyttyä. Käytännössä liettulaiset tulevat saamaan anteeksi lähes sata rikosta, koska korkein mahdollinen tuomio omaisuusrikosten osalta on seitsemän vuotta vankeutta rikosten määrästä riippumatta.

Rikossarjan tutkinnanjohtaja katsoo, että suomalainen oikeuskäytäntö rikostuomioiden suhteen ei ole kansainvälisen rikollisuuden osalta aikansa tasalla. Varsinkin ulkomaalaisille rikollisryhmille olisi tärkeää antaa oikeanlainen signaali Suomessa rikosvastuuseen joutumisesta.

Epäillyistä neljä jäi viime elokuussa kiinni Eurassa. Kahden epäillyn osalta alkoi peräti 170 omaisuusrikoksen tutkinta.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: