Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalan hallitus esittää katuvaloyhtiöön liittymistä

Uutiset

Kaupunginhallitus oli katuvaloyhtiöstä yksimielinen, kun ensin oli äänestetty asian käsittelyn siirtämisestä.

Sastamalassa katuvalaistusverkon siirtyminen Suomen Kuntavalo Oy:lle etenee. Katuvaloyhtiön ovat perustamassa Leppäkosken Sähkö Oy ja kahdeksan kuntaa.

Kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana esittää valtuustolle neuvottelujen tuloksena valmistuneiden sopimusasiakirjojen hyväksymistä, katuvalaistusverkon luovuttamista käypää hintaa vastaan Suomen Kuntavalon omistukseen ja noin 262 826 euron pääomasijoituksen tekemistä yhtiöön. Ennen valtuustokäsittelyä valtuutetuille järjestetään tiedotustilaisuus, jossa valtuutetut voivat tehdä asiaa koskevia kysymyksiä.

Esitys valtuustolle nuijittiin kaupunginhallituksessa yksimielisesti pöytään, mutta asian käsittelemisestä äänestettiin luvuin 8-5. Kokoomuksen Päivi Pelttari esitti käsittelyn siirtämistä, jotta kaupunginhallitus saisi selvityksen vaihtoehdosta, jossa kaupunki jatkaisi oman katuvalaistusverkkonsa ylläpitoa itse.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: