Torstai 10.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Huittisten meijeristä kumpusi muistelukirja

Uutiset

Vasta ilmestynyt Ehheetä maitoo – Muisteluksia Huittisten meijeristä on täysiverinen muistelukirja. Historiatietoja siinä on vain sen verran, että aihe kiinnittyy aikaansa ja paikkaansa.

Huittisten meijeri

Huittisten meijeri 1950-luvulla.

Vasta ilmestynyt Ehheetä maitoo – Muisteluksia Huittisten meijeristä on täysiverinen muistelukirja. Historiatietoja siinä on vain sen verran, että aihe kiinnittyy aikaansa ja paikkaansa.

Kolmisenkymmentä muistelijaa kertoo kirjassa maidon tiestä laitumelta meijeriin, myymälään ja kuluttajalle. Valtaosaa heistä on haastateltu ja osa on kirjoittanut muistonsa itse. Jotkut tarjosivat kirjan toimittaneen Minna Karrun käyttöön päiväkirjoja, harjoitteluraportteja ja koulu-aineita.

Kirjan kustantaja on Huittisten meijerin muistot talteen -hanke. Se lähti liikkeelle syksyllä vuonna 2007, kun Irja-Liisa Marku kertoi Airi Viitaselle haastatelleensa Karhiniemen maitokuskia Hannes Iso-Rautiota. Sitten löytyi Valistuksen kuuluisa Huittisten meijeriä esittelevä koulutaulu numero 27. Keskustelut kotiseutuaiheita tallentaneen Voitto Haaviston kanssa lisäsivät innostusta tarinoiden keruuseen.

Kirjan painatukseen on saatu avustusta Alfred Kordelinin säätiön Huittisten rahastolta, Huittisten Läntiseltä pienviljelijäyhdistykseltä sekä Huittisten kaupungin kulttuurilautakunnalta.

Meijerimuistoja julkaistaan sähköisesti

Ehheetä maitoo -kirjalla on oma blogi. Sieltä löytyy pätkiä kirjan muisteluksista. Meijerimuistoja voi edelleen lähettää huittistenvanhameijeri(a)gmail.com ja kirjan toimittaja siirtää ne blogiin.

EHHEETÄ MAITOO -BLOGI

Aino Viitanen lypsää nuppua

Aino Viitanen lypsää nuppua.

Halkoja

Koneenhoitajaharjuri Matti Lähteenmäki työntää halkoja höyrykattilaan

Lepovuoro

Harjoittelijat päivälevolla meijerin Munalassa 1950-luvulla.

Huittisten meijeri ja Pusan kauppa

Huittisten meijeri ja Pusan kauppa.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: