Fortum saamassa Satakunnan viat tänään kuntoon
Satakunnassa Fortum on saanut korjattua suurimman osan Seija-myrskyn aiheuttamista vioista ja loput saadaan korjattua tämän päivän aikana.
Satakunnassa Fortum on saanut korjattua suurimman osan Seija-myrskyn aiheuttamista vioista ja loput saadaan korjattua tämän päivän aikana.
Vaikeampi tilanne on Etelä- ja Lounais-Suomessa, jossa korjaukset venyvät viikonlopun yli. "Tämänhetkisen tilannekuvan perusteella arvioimme, että saamme palautettua sähköt suurimmalle osalle asiakkaistamme näillä alueilla maanantain aikana ", sanoo Jörgen Dahlqvist Fortumin käyttökeskuksesta.
Fortum muistuttaa turvallisuusasioista myrskyvaurioiden raivauksessa. "Sähkölinjoille kaatuneita puita saavat turvallisuussyistä poistaa vain sähköalan ammattilaiset. Myös maahan pudonneet sähköjohdot ovat vaarallisia ja niistä pitää pysyä vähintään 20 metrin päässä", Dahlqvist sanoo.
Ennen iltapäiväkahta koko Satakunnassa Fortumin verkkoalueella oli 4 526 sähkötöntä asiakasta. Sastamalassa jäljellä olevien vikojen korjausennusteet olivat 14 ja 15.30 välillä.