Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kylät avaavat taas ovensa Satakunnassa

Uutiset

Avointen kylien päivää vietetään Satakunnassa ensi keväänä huhtikuun viimeisenä lauantaina.

Avointen kylien päivää vietetään Satakunnassa ensi keväänä 26. huhtikuuta.

Tempaus on herättänyt myös laajempaa kiinnostusta. Avointen kylien päivä järjestettäneenkin valtakunnallisena kesällä vuonna 2015.

Avointen kylien päivä on SataKylien ja Onni kutsuu kylään -hankkeen lanseeraama yhteistempaus. Kysymyksessä on kylien avointen ovien päivä, jolloin kylien toiminta ja palvelut sekä kyläläiset esittäytyvät.

Kylät ilmoittautuvat ensi kevään Avointen kylien päivään mukaan helmikuun loppuun mennessä.

Viime kesänä Avointen kylien päivään osallistui kolmisenkymmentä kylää. Tapahtumia oli esimerkiksi Huittisissa, Kokemäellä, Köyliössä, Säkylässä ja Kiikoisissa.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: