Lompakkovaras iski kaupassa Huittisissa
Perjantaina puolenpäivän aikaan Huittisissa tapahtui lompakkovarkaus.
Perjantaina puolenpäivän aikaan Huittisissa tapahtui lompakkovarkaus. Henkilö oli ollut puolisonsa kanssa asioimassa Tokmannilla. Hänellä oli ostoskärryissään hieman ostoksia ja kassi. Kärry oli jäänyt hetkeksi vartioimatta ja todennäköisesti tuolloin kassista oli anastettu lompakko. Anastus huomattiin kassalla maksutapahtuman yhteydessä. Lompakko löytyi myöhemmin Sahkosta maastosta, mutta rahat olivat hävinneet.