Lavia-liitos Porin valtuustossa
Maanantai-iltana Porin kaupunginvaltuusto kertoo kantansa Lavian liittämisestä Poriin.

Porin raatihuone. Kuva: Samuli Kinnari
Maanantai-iltana Porin kaupunginvaltuusto kertoo kantansa Lavian liittämisestä Poriin.
Kaupunginhallitus esittää, että Lavian yhdistämistä Poriin ei hyväksytä. Sinänsä hallituksella ei ole huomautettavaa kuntajakoselvittäjä Arto Saarisen erityisen kuntajakoselvityksen ja yhdistymissopimuksen sisällöstä. Kaupunginhallitus kuitenkin katsoo, että Lavian ja Porin kuntaliitos ei muodostaisi toiminnallista ja elinvoimaista kokonaisuutta.
Mikäli valtioneuvosto päättää Porin ja Lavian yhdistää, tulee valtion kaupunginhallituksen mielestä osallistua liitoksen toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin merkittävästi suuremmalla summalla kuin nykyinen yhdistymisavustus mahdollistaa.
Viime viikolla Lavian kunnanvaltuusto päätti, ettei se hyväksy liitosta Poriin. Lavia haluaisi liittyä Kankaanpäähän, jonka kaupunginvaltuusto puolestaan ei yhdistymissopimusta hyväksynyt.