Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Mielensäpahoittaja oli katsotuin Sastamalassa ja Huittisissa

Uutiset

Kotimaiset elokuvat vetivät väkeä valkokankaan ääreen Sastamalassa ja Huittisissa.

Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja (Antti Litja). Kuva: Solar Films / Marek Sabogal

Kotimaiset elokuvat vetivät väkeä valkokankaan ääreen Sastamalassa ja Huittisissa.

Viime vuoden katsotuin elokuva oli Mielensäpahoittaja. Toiseksi eniten yleisöä keräsi Risto Räppääjä ja Liukas Lennart. Sastamalassa kolmanneksi tuli Onneli ja Anneli, Huittisissa Kummeli V.

Suomen Filmikamarin arvion mukaan Suomessa käytiin viime vuonna elokuvissa noin 7,5 miljoonaa kertaa. Kotimaiselle elokuvalle katsomiskertoja kertyi yli kaksi miljoonaa. Raja on 1970-luvun alun jälkeen ylittynyt vain vuosna 2010 ja 2012.

"Kahden huippuvuoden jälkeen kokonaiskävijämäärä laski hiukan. 7,5 miljoonaa katsojaa on kuitenkin koko 2000-luvun viidenneksi paras vuosi. Tästä saa pitkälti kiittää kotimaisen elokuvan suosiota", sanoo Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen.

Katsotuimmat vuonna 2014

Sastamala (Kinoset Bio Sastamala)
1. Mielensäpahoittaja
2. Risto Räppääjä ja liukas Lennart
3. Onneli ja Anneli
4. Kummeli V
5. Ei kiitos
6. Hobitti – viiden armeijan taistelu
7. Lego elokuva
8. Ella ja kaverit – Paterock
9. Kesäkaverit
10. Ainoat oikeat

Huittinen (Kinoset Kino 1–2)
1. Mielensäpahoittaja
2. Risto Räppääjä ja liukas Lennart
3. Kummeli V
4. Onneli ja Anneli
5. Ei kiitos
6. Muumit Rivieralla
7. Lego elokuva
8. Nightmare2
9. Tähtiin kirjoitettu virhe
10. Rio 2

· · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: