Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Koulukeskustelua lämmiteltiin talousseminaarissa: "Miksi emme siirry kahteen yläasteeseen?"

Uutiset

Sastamalan kaupunginvaltuuston talousseminaarissa kouluverkkokeskustelu nosti päätään. Salista kuultu ehdotus kahden yläkoulun mallista ei kuitenkaan provosoinut liikkeelle kovinkaan montaa puheenvuoroa.

Video alkaa kohdasta (1:55), jossa kouluverkkokeskustelu käynnistyy.

Sastamalan kaupunginvaltuuston talousseminaarin yleiskeskustelussa virisi kouluverkkokeskustelu laskevien oppilasennusteiden valossa, kun läntisen alueen palveluverkkoselvityskin parhaillaan on käynnissä.

Matti Rintamäki (kesk.) nosti esiin Sylvään kouluun kohdistuvat remonttipaineet ja sen, että taloon mahtuu enemmän oppilaita kuin ennusteissa nähdään.

"Tämän talon oppilasennuste laskee kuin lehmän häntä. Muutaman vuoden päästä on 450 oppilasta tässä talossa, jossa 600 on sellainen hyvä määrä", Rintamäki sanoi. Hän muisteli, että joskus takavuosina oppilaita on Sylväällä ollut melkein 900 – tuolloin on tosin käytetty tiloja myös Marttilan koululta.

"Meillä on kolme yläastetta, jotka hetken päästä käyvät kaikki pienellä tyhjäkäynnillä. Onko tässä joku järki? Miksi me emme siirry kahteen yläasteeseen?" Rintamäki kysyi.

Matti Rintamäki visioi, että Äetsän koulun oppilaat saataisiin sopimaan Sylväälle ja tarvittaessa toisessa suunnassa oppilaita voisi ohjata Mouhijärven yhteiskoululle. "Loppuisi se mietintä, että mitä (Äetsän Sarkia-)lukiolta jäävillä tiloilla tehdään ja saadaan tälle talolle (Sylvään koululle) tehokas käyttö", Rintamäki totesi. "Pitkällä aikavälillä tämä tulee varmasti eteen", hän ennakoi.

Matti Rintamäen avaus ei provosoinut liikkeelle kovinkaan pitkää keskustelua kouluverkosta. Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg muistutti, että Sylvään koulun tiloja pitää joka tapauksessa kunnostaa. Läntisen alueen palveluverkkoselvitys on parhaillaan käynnissä ja valtuusto saa lähitulevaisuudessa asian päätettäväkseen. Lähtökohtana valmistelussa on, että kaupungissa on kolme yläkoulua.

"Vaihtoehtoja on paljon ja on hyvä, että tulee uusia", Jarkko Malmberg totesi keskustelusta.

Keskustelussa nousi mahdollisuutena esiin myös yhtenäiskoulu eli ala- ja yläkoulun yhdistäminen. Sylvään kouluun voitaisiin fuusioida myös jokin alakoulu sopivan etäisyyden päästä.

"Onhan muitakin vaihtoehtoja kuin, että muut kaupunginosat aina pelastavat Vammalan pulmatilanteessa. Täytyyhän täälläkin voida tehdä sitä, että katsotaan mitä muita kouluja voidaan yhdistää näihin tiloihin", pohti Päivi Pelttari (kok.) viitaten yhtenäiskouluun.

Päätöksiä Sastamalan valtuuston talousseminaarissa ei tehty, eli kysymyksessä oli informaatio- ja keskustelutilaisuus.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: