SM-rallia kesällä Sastamalan ja Huittisten soraränneissä
Odotettavissa on Suomen parhaiden rallikuljettajien myötä taitavaa ajamista ja vauhdin hurmaa.

Nimisponsori Enset Oy:n Kalle Joona (vasemmalla) allekirjoittaa yhteistyösopimuksen kilpailunjohtaja Jari Tuomiston ja reittijohtaja Ari-Pekka Saarisen kanssa. Tuomisto kuuluu Sastamalan Autourheilijoihin ja Saarinen Huittisten Urheiluautoilijoihin. Kuva: Janika Ihanamäki
Neljäs SM-rallin osakilpailu tuo Huittisten ja Sastamalan teille kaikkiaan toistasataa kuljettajaa lauantaina 11. kesäkuuta. Luvassa on seudun urheilutapahtumista kesän yksi suurimpia, jollei suurin.
Enset Oy SM-Rallin järjestävät yhteistyössä Sastamalan Autourheilijat ja Huittisten Urheiluautoilijat. Kilpailuun on odotettavissa seudun sorateille Suomen parhaiden rallikuljettajien myötä taitavaa ajamista ja vauhdin hurmaa.
SM-sarjan luokissa SM1, SM2, SM3 ja SM4 ajaa 41 kuljettajaa. Heistä SM1-luokan kuljettaja Jarkko Hosike Huittisten UA:sta on paikallinen. Lisäksi osakilpailuissa ajetaan Suomi Cup –pisteistä ja mukana on lisäluokkia, joten yhteismäärältään kilpailuun on odotettavissa arviolta 120 kilpailijaa. Oletettavasti Sastamalan AU:n Lauri Joona nähdään kilpailussa jahtaamassa Suomi Cup –pisteitä.
Yli sata kilometriä erikoiskokeita
SM-pisteistä ajetaan yhdeksällä erikoiskokeella, joista neljä painottuu Huittisten ja viisi Sastamalan läheisyyteen. Erikoiskoekilometrejä on tiedossa yhteensä yli sata ja lisäksi siirtymäkilometrit erikoiskokeelta seuraavalle. Suunnitteilla on myös kilpailun viimeisille erikoiskoekilometreille yleisöystävällinen erikoiskoe.
Lähtö Huittisissa, maali Sastamalassa
Enset Oy SM-Rallin kilpailukeskus on Sastamalassa Vexve Areenalla. Lähtö on Huittisten keskustassa kaupungintalon edustalla ja maali Vexve Areenan välittömässä läheisyydessä. Erona muihin kauden osakilpailuihin on se, että Enset Oy SM-Ralli ajetaan yhtenä päivänä, kun muut osakilpailut ovat kaksipäiväisiä.
Reittiä ei ole kokonaisuudessaan ennen ajettu
Kilpailun järjestelyt on aloitettu jo viime kesänä. Tällä hetkellä on meneillään reitin luvitus, joten erikoiskokeista ei vielä voida paljastaa yksityiskohtaisempaa kuvausta.
Enset Oy SM-Ralli innostuttiin järjestämään, jotta kuljettajille saadaan mahdollisuus ajaa reitillä, jota ei ennen ole kokonaisuudessaan ajettu. Kilpailun järjestäjiä myös inspiroi ajatus siitä, että Huittisten ja Sastamalan alueelle saadaan rallista piristysruiske tulevaan alkukesään. SM-rallit vetävät yleensä myös runsaasti katsojia.
Kilpailun televisioi Yle TV2.