Mari Kalkun konsertoi Äetsän kansanmusiikkitapahtumassa
Äetsän kansanmusiikkitapahtumaa vietetään viikonloppuna teemalla Ystäviä etelästä.

Laulaja ja lauluntekijä Mari Kalkun. Kuva: Rene Suurkaev / Eesti Pãevaleht
Äetsän kansanmusiikkitapahtumaa vietetään viikonloppuna teemalla Ystäviä etelästä.
Tapahtuma tuo Sastamalaan myös Mari Kalkunin. Yksi tämän hetken merkittävimmistä virolaisista kansanlaulajista sekä konsertoi että kurssittaa kansanmusiikkitapahtumasa. Hän opettaa ja laulaa lauluja Etelä-Virosta Võru-maalta.
Äetsän kansanmusiikkitapahtuman kursseilla myös sukelletaan flamencon ja salsan kiehtovaan maailmaan. Lapsiperheet pääsevät maailmanmusiikin muskarissa tutustumaan soittimiin, lauluihin ja leikkeihin.
Lauantai-illan konsertissa Kiikan Kannarissa kello 18 esiintyvät Mari Kalkunin lisäksi flamencokitaristi Toni Jokiniitty sekä viulisti Anni Puittinen ja lyömäsoittaja Samuli Rounioja.
Loppumatineassa Pehulan koululla sunnuntaina kello 15.30 kuullaan, mitä kursseilla on opittu.
Äetsän kansanmusiikkitapahtuman ovat perinteisesti järjestäneet Sastamalan Opisto, Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut ja Sastamalan musiikkiopisto. Tänä vuonna järjestäviin tahoihin on tullut mukaan tamperelainen Kulttuuriosuuskunta Uulu, mikä on mahdollistanut Kalkunin tulon tapahtumaan.

Flamencokitaristi Toni Jokiniitty. Kuva: Pasi Ahola