Sastamala rajaa päivähoito-oikeutta, muttei kasvata ryhmiä
Kaupunginvaltuusto päätyi Sastamalassa rajaamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta. Päätös syntyi äänestysten jälkeen. Ryhmäkokoja ei kuitenkaan kasvateta.
Kaupunginvaltuusto päätyi Sastamalassa rajaamaan subjektiivista päivähoito-oikeutta. Päätös syntyi äänestysten jälkeen. Ryhmäkokoja ei kuitenkaan kasvateta.
Leena Saarela (vas) esitti, että päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot säilytetään ennallaan. Saarelaa kannattivat muiden muassa Jenni Jokinen (sd) ja Eveliina Asikainen (vihr).
Marjo Anttoora (kd) esitti, että ryhmäkokoja ei kasvatettaisi, mutta subjetiivista päivähoito-oikeutta rajattaisiin kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Häntä kannatti muiden muassa Anna Tammisalo (kok).
Äänestyksessä voitti Anttooran esitys 40-18. Seuraavassa äänestyksessä se voitti kaupunginhallituksen esityksen 26-32.
Kaupunginhallitus esitti, että subjektiivinen päivähoito-oikeus rajataan kahteenkymmeneen viikkotuntiin. Muutos koskee perheitä, joissa molemmat tai toinen vanhemmista on kotona.
Lisäksi hallitus olisi kasvattanut ryhmäkokoja niin, että yli 3-vuotiaiden lasten ryhmässä saa olla yhtä aikuista kohden kahdeksan lasta. Aiemmin lapsia on ollut aikuista kohden seitsemän. Marjo Anttooran esityksen tultua päätökseksi tätä ei valtuusto hyväksynyt.
Päivähoito-oikeuden rajaamisen mahdollistava laki tulee voimaan 1. elokuuta.