DevCo Partners Vexven omistajaksi
Vexven ostoa ovat rahoittaneet muiden muassa Matti Alahuhta, Georg Ehrnrooth, Antti Herlin ja Ilkka Paananen.
Suomalainen kehitysyhtiö Devco Partners Oy on ostanut Vexve Oy:n osakekannan Jarmo Niemisen omistamalta Partnos Oy:ltä.
DevCo on Vexvelle vahva uusi suomalainen omistaja, jonka toimintaa tukevat useat merkittävät ankkurisijoittajat. Vexven ostoa ovat rahoittaneet muiden muassa Matti Alahuhta, Georg Ehrnrooth, Antti Herlin, Ilkka Paananen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Rettig Group ja Suomen Teollisuussijoitus.
Aiempi pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Jarmo Nieminen jatkaa kaupan jälkeen Vexven hallituksessa, mutta luovuttaa hallituksen puheenjohtajuuden Sari Baldaufille. Vexve käynnistää samalla uuden toimitusjohtajan haun. DevCon perustajapartneri Otto Kukkonen toimii toistaiseksi Yhtiön vt. toimitusjohtajana.
"Vexven menestystarinaa on rakennettu suomalaisella työllä, yhdessä asiakkaiden, sitoutuneen ja ammattitaitoisen henkilöstön ja yhteistyökumppanien kanssa. Yhtiön kehittämistä on aina ohjannut vastuullisuus jatkuvuudesta. Nyt on oikea aika ottaa seuraava kasvuharppaus ja siihen tarvitaan vahvempaa selustaa. Luotan vahvasti DevCon kykyyn viedä Vexven liiketoiminta uudelle tasolle. Yhtiö ja sen henkilöstö ansaitsevat loistavan tulevaisuuden", sanoo Jarmo Nieminen.
"Olen innostunut tästä mahdollisuudesta olla mukana kasvattamassa Vexven kansainvälistä liiketoimintaa ja rakentamassa suurempaa suomalaista kaukolämpöalan laite- ja ratkaisutoimittajaa. Lähtökohdat kiihdytetylle kasvuharppaukselle ovat mitä mainioimmat Jarmo Niemisen upean elämäntyön ja vahvan kasvollisen omistajuuden ansiosta – on hienoa, että Jarmo jatkaa Yhtiön hallituksessa vastaisuudessakin", sanoo Sari Baldauf, uusi hallituksen puheenjohtaja ja DevCon teollinen neuvonantaja.