Kultainen erä ratkaisi: VaLePa jatkoon Mestarien liigassa – Kunnari sankari
Ford Store Levoranta eli VaLePa jatkaa Mestarien liigassa lohkovaiheeseen.

Olli Kunnari.
Ford Store Levoranta eli VaLePa jatkaa Mestarien liigassa lohkovaiheeseen.
Olli Kunnarin komea kuutospaikan hyökkäys sinetöi sunnuntai-iltana suomalaista lentopallohistoriaa tapahtuneeksi Tsekin Ceske Budejovicessa. Piste oli Mestarien liigan lohkovaiheen paikan ratkaissut kultaisessa erässä, jonka VaLePa hoiteli 12-15.
Jihostroj Cezke Budejovice vei sunnuntai-illan ottelun 3-1. Ratkaisu jatkopaikasta käytiin kultaisessa erässä.
Ottelussa Tsekit veivät nimiinsä ensimmäisen erän 25-21 ja toisen 25-17. Ford Store Levoranta nappasi kolmannen 18-25. Neljäs päättyi isännille 25-20. Tulos tiesi ratkaisun siirtymistä niin sanottuun kultaiseen erään.
Kultaisessa erässä Olli Kunnari nousi ratkaisijaksi toisen todella kokeneen pelimiehen Mikko Eskon tarjoilusta. Kunnari paukutti lyhyeen erään peräti kuusi pistettä.
Varsinaisessa tappioon päättyneessä ottelussa Ford Store Levoranta oli vaikeuksissa etenkin vastustajan kovan torjunnan ja oman pelinsä yleisesti pyörimään saamisen kanssa. Kultaista erää suomalaisjoukkue kuitenkin vei oikeastaan koko ajan. Kovimmat paikat naulasi Olli Kunnari pisteiksi.
Kultaisen erän voiton myötä VaLePa jatkaa Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Arvonta perjantaina, pelit käyntiin joulukuun alussa
Mestarien liigan lohkovaihe pelataan viidessä neljän joukkueen lohkossa. Pelit alkavat 5. joulukuuta ja päättyvät 28. helmikuuta.
Ennen joulua otellaan kaksi kierrosta, samoin sekä tammikuussa että helmikuussa. Kaikki lohkon joukkueet kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa, joten otteluita lohkovaiheessa tulee kuusi.
Lohkovaiheesta etenee kaksitoista joukkuetta ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, eli lohkojen kaksi parasta ja kolme parasta lohkokakkosta. Yksi joukkueista valitaan suoraan Final4-isäntäjoukkueena lopputurnaukseen.
Suoran paikan lohkovaiheeseen saivat maarankingin perusteella:
Zenit Kazan, Venäjä
Dinamo Moskova, Venäjä
Diatec Trentino, Italia
Cucine Lube Civitanova, Italia
Halkbank Ankara, Turkki
Arkas Izmir, Turkki
Zaksa Kedzierzyn-Kozle, Puola
PGE Skra Belchatow, Puola
Chaumont Volley-Ball 52 Haute Marne, Ranska (Sauli Sinkkonen)
Knack Roeselare, Belgia
Berlin Recycling Volleys, Saksa
PAOK Thessaloniki, Kreikka
Kierroksen 3 otteluparien voittajana Ford Store Levorannan lisäksi lohkovaiheeseen selviytyivät:
Lokomotiv Novosibirsk, Venäjä
Sir Colussi Sicoma Perugia, Italia (Tommi Siirilä)
Fenerbahce SK istanbul, Turkki
Jastrzebski Wegiel, Puola
Noliko Maaseik, Belgia
VfB Friedrichshafen, Saksa
Vojvodina NS Sems Novi Sad, Serbia / Spacer´s Toulouse VB, Ranska
Lohkoarvonta tapahtuu tulevana perjantaina Moskovassa CEV:n galan yhteydessä.