Sastamalassa innovoitiin yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä
Yhteisön voima on valtava, oli kyseessä sitten maaseutu tai kaupunki.

Aktiivista kylätoimintaa Sastamalan Kylämarkkinoilla. Kuva: Jani Hanhijärvi
Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen innovaatioleiri järjestettiin Sastamalassa Ellivuoressa. Koolla oli viitisenkymmentä osallistujaa.
Leirillä pohditiin erilaisten kaupunki- ja maaseutuyhteisöjen tarpeita nyt ja tulevaisuudessa, yhteisöjen osallistamista kehittmiseen sekä paikallisten kehittämistarpeiden tukemista parhaiten eri rahastojen ja ohjelmien kautta. "Yhteisön voima on valtava, oli kyseessä sitten maaseutu tai kaupunki", toteaa verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola Maaseutuverkostopalveluista.
Sastamala istui mainiosti innovaatioleirin paikaksi. Pirkanmaan maantieteellisesti laajimmassa kunnassa vaikuttaa aktiivinen kylätoimijoiden verkosto. "Useat kyläyhdistykset ovat toteuttaneet aiemmin tai ovat parhaillaan toteuttamassa omiin kyläyhteisöihinsä kohdistuvia kehittämishankkeita EU-rahoituksen avulla. Yhteisölähtöistä kehittämisaktiivisuutta halutaan levittää myös muiden paikallisten toimijoiden keskuuteen", kertoo kaupungin hallintojohtaja Tapio Rautava.
Leirillä oli mukana kaupunkien ja maaseutualueiden kehittäjiä, kuntien ja kaupunkien työntekijöitä sekä ministeriöiden, ELY-keskusten ja maakuntaliittojen asiantuntijoita ja tutkijoita. Sen järjestivät työ-ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Maaseutupolitiikan neuvosto ja Suomen maaseutuverkosto.