Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kellot siirretään kesäaikaan: Katso milloin ja mihin suuntaan viisareita väännetään

Uutiset

Toimenpiteeseen on helppo muistisääntö.

Kello

Kesäaikaan siirryttäessä viisareita käännetään aamukolmelta tunti eteenpäin.

Kesäaika alkaa ensimmäisen pääsiäispäivän eli sunnuntain vastaisena yönä. Viisareita käännetään aamukolmelta tunti eteenpäin.

Alkuperäisenä kesäajan ajatuksena oli antaa ihmisille mahdollisuus nauttia valoisista kesäilloista pidempään siirtämällä päivänvaloa aamusta iltaan. Käytäntöä perustellaan myös energian säästämisellä.

Muistisääntö viisareiden kääntämisen suuntaan on "kesää kohti". Keväällä siis eteenpäin ja syksyllä taaksepäin.

Kesäaikaa noudatetaan yhtenäisesti koko Euroopan unionissa. Samanaikaisuus on tärkeää esimerkiksi kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi.

Takaisin normaaliaikaan eli niin sanottuun talviaikaan palataan lokakuun viimeisenä sunnuntaiyönä.

Kellojen siirtelystä luopuminen on ollut joitakin vuosia vireillä. Ehdotus odottaa yhä EU:n neuvoston käsittelyä. Kaikki jäsenmaat eivät ole muodostaneet asiasta kantaansa.

· · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: