Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalassa rokotetaan tiettyjä henkilöitä lintuinfluenssaa vastaan

Uutiset

Sarjaan kuuluu kaksi annosta.

Korona, rokote

Rokotus. Kuva: Pixabay

Pirkanmaalla jaetaan lintuinfluenssarokotuksia heinäkuusta alkaen. Jokaisella sellaista ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada.

Lintuinfluenssarokotetta tarjotaan täysi-ikäisille, joilla on työnsä tai muun olosuhteen vuoksi suurentunut riski saada tartunta. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi siipikarjan parissa työskentelevät, kotieläinpihojen työntekijät, lintujen rengastajat sekä epäillyn tai varmennetun tautitapauksen lähikontaktit.

Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Toinen annos annetaan aikaisintaan kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä. Rokotusväli voi olla pidempikin. Jälkimmäinen annos pitää kuitenkin antaa viimeistään syyskuussa.

Sastamalassa rokotetaan Sastamalan sosiaali- ja terveysaseman aikuisneuvolassa.

Lintuinfluenssarokotukset Sastamalassa

Rokotuksia annetaan vain ajanvarauksella rokotettavien ryhmään kuuluville.

Ajanvaraus: 050 404 0139, 040 138 2518 ja 040 507 1827, ma-pe klo 8-9

Rokotuspaikka: Sastamalan sosiaali- ja terveysasema, aikuisneuvola

Lisätietoja Pirhan kotisivuilla.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: