Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Tarkempia kustannuksia selvitetään: Punkalaidun otti aikalisän ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden hankinnassa

Uutiset

Kunnanhallitus kokonaan vastaesityksen takana.

Lapsi, poika, syö, ruoka

Kuva: Pixabay

Punkalaitumella valmistellaan vielä ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden hankintaa ennen linjauksia. Asia oli kunnanhallituksen käsiteltävänä.

Sopimusta Arkea Oy:n kanssa jatketaan yhdellä optiovuodella eli vuoden 2024 lokakuun loppuun. Lisäksi selvitetään tarkemmin eri vaihtoehtojen kustannukset. Kunnanjohtajalle sekä hallinto- ja talousjohtajalle annettiin valtuudet neuvotella Pakarin keittiön vuokrauksesta.

Kunnanhallitus asettui kokonaisuudessaan Matti Sepän (kesk.) tekemän vastaesityksen kannalle äänin 0-7. Kunnanjohtaja Tuija Ojalan pohjaesitys ei saanut kannatusta. Sen mukaan Arkea Oy:n sopimusta olisi jatkettu kuluvan vuoden loppuun sekä alettu valmistella Servin osakkaaksi liittymistä ja palvelusopimusta.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: