Risteys pitkäksi Kokemäellä, kuljettaja päissään
Yli 70-vuotias mies puhalsi törkeän lukeman.
Kokemäellä jäi kiinni päihtynyt kuljettaja Satakunnantiellä maanantaina. Tapaus sattui hieman ennen iltapäiväkahta.
Poliisi kertoo, että silminnäkijän havaintojen mukaan Suokkaantieltä tullut henkilöauto oli aikeissa kääntyä Satakunnantielle. Risteys oli kuitenkin mennyt pitkäksi. Auto päätyi suoraan vastapäiseen ojaan.
Kuljettajana oli reilu seitsemänkymppinen mies. Hänellä oli tarkkuusalkometrin mukaan alkoholia uloshengitysilmassa 0,56 milligrammaa litrassa.
Henkilövahinkoja ei aiheutunut. Ajoneuvo kärsi lieviä vaurioita.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.