Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamala jakoi taiteelliseen työskentelyyn 5 000 euroa

Uutiset

Kaupunki myönsi tukea tanssille, kirjallisuudelle, kuvataiteelle, musiikille ja käsityötaiteelle.

Minna Saarinen

Laulaja Minna Saarinen on yksi apurahan saajista. Kuvassa hän laulaa Tangomarkkinoiden laulukilpailun finaalissa. Kuva: Medialla Oy

Taiteen ja kulttuurin apurahat olivat haettavana Sastamalassa. Jaosta päätti sivistyslautakunta.

Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui kolmetoista. Avustuksen saajia on kahdeksan.

Tanssissa Joel Alalantelan esitysdemoa tuetaan 500 eurolla. Kirjallisuudessa myönnettiin Boris Branderille 500 euroa Pohjoisen noitakirjat -hankkeeseen ja Kirsi Puntalolle 850 euroa kirjaprojektiin. Kuvataiteessa Tuija Ihanta sai 600 euroa Pirkanmaan sillat -kokonaisuuden Sastamalan osuuteen aiheena Keikyän riippusilta, Jaakko Karjula 850 euroa materiaaleihin ja Sanna Ristolainen taiteellisen työn markkinointiin 500 euroa. Musiikissa Minna Saariselle annettiin 700 euroa singlen tekemiseen. Käsityötaiteessa Outileena Uotilaa avustetaan kudonnan suunnitteluohjelman hankinnassa 500 eurolla.

Apurahan saajilta edellytetään lyhyttä vapaamuotoista stipendikertomusta vuoden kuluessa apurahan myöntämisestä.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: