In The Moodin esikoinen julki
Taikayön tienoolta tulee SM-tason tanssittavaa rautalankaa.
Rautalankahenkisen In The Moodin debyyttialbumi Ajatustenlukija julkaistaan tällä viikolla. Yhtyeen laulusolisti Maija Tenkanen on kotoisin Huittisten Huhtamosta ja muut jäsenet ovat Urjalan seudulta.
In The Mood voitti tanssiorkestereiden SM-kilpailun vuonna 2008. Tyylillisesti yhtye toteuttaa aikamatkan 50- ja 60-luvuille. Debyyttialbumilta lohkaistu single Mä tahdon pojan on kesällä pyörinyt ahkerasti radioiden soittolistoilla.
Ajatustenlukijan julkaisua tanssitaan Tottijärven Hämyslavalla lauantaina ja kauppoihin levy tuli jo tänään keskiviikkona.