Synnytykset Vammalassa jatkumassa vuoteen 2016
Ensi syyskuusta alkaen synnyttäjät ohjattaisiin viikonloppuisin Tampereelle. Sairaanhoitopiirin hallitus on sorvannut esityksensä valtuustolle.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus esittää, että Vammalan aluesairaalassa synnytystoiminta jatkuu vuoteen 2016 asti. Tuolloin valmistuvat Tampereen yliopistollisen keskussairaalaan uudet synnytystilat. Ensi vuonna Vammalan aluesairaalan henkilöstöä vahvistetaan siten, että sekä anestesialääkäri että gynekologi ovat paikalla arkisin ympäri vuorokauden. Viikonloppuisin synnyttäjät ohjataan syyskuun alusta Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.
Vammalassa synnyttävien turvallisuutta lisäävät henkilöstöjärjestelyt maksavat yhteensä 247 000 euroa. Asiasta tekee lopullisen päätöksen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto.