Sastamalassa ajetaan rallia monen vuoden tauon jälkeen
Lauantaina ajettavaan Sastamala-ralliin on tulossa 126 autokuntaa. Ensimmäinen auto starttaa reitille kello 14.01. Rallissa nähdään monenlaista kalustoa, muun muassa ilmajäähdytteisiä 60- ja 70-luvun Volkkareita.
Sastamalan Autourheilijat järjestää monen vuoden tauon jälkeen täysimittaisen rallin. Lauantaina ajettavaan Sastamala-ralliin on tulossa 126 autokuntaa.
Kilpailukeskus on Kuljetusliike Finskan pihassa. "Samaan paikkaan on keskitetty rallin toiminnalle välttämättömät tapahtumat – katsastus, huolto, tauko ja maali", rallin johtaja Jari Tuomisto sanoo.
Lähtö on Levorannan Autoliikkeen pihassa. Ensimmäinen auto starttaa reitille kello 14.01.
Rallikilometrejä on yhteensä yli 200. Reitti kulkee eteläisen Sastamalan isoilla teillä.
Sastamala-rallin mielenkiintoa lisää se, että mukana on monenlaista kalustoa. Reitillä nähdään esimerkiksi ilmajäähdytteisiä 60- ja 70-luvun Volkkareita.
Rallin järjestäminen on vastuullista toimintaa. Roskat siivotaan ja tiestö jää ainakin samanlaiseen kuntoon kuin se oli ennen kilpailua – tai jopa parempaan.