Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Pääterveysaseman sisäilmaongelmista 650 000 euron remontti

Uutiset

Sastamalassa Vammalan pääterveysaseman kolmannen vaiheen pohjakerroksen korjaustyöt alkanevat nopeasti. Viime vuosina tietyissä tiloissa työskennelleillä on esiintynyt oireilua ja työskentelyä tiloissa on jouduttu rajoittamaan.

Sastamalassa Vammalan pääterveysaseman kolmannen vaiheen pohjakerroksen korjaustyöt alkanevat nopeasti.

Kaupunki tilasi toukokuussa pohjakerroksen sisäilman laatuun vaikuttavien tekijöiden arvioinnin. Tutkimustulosten johtopäätös oli, että pohjakerroksen sisäilman laatuun vaikuttaa usea tekijä. Oleellisimmat ovat paikallisesti kosteusvaurioituneet seinä- ja lattiapinnat, hallitsemattomat korvausilman kulkeutumisreitit, ilmanvaihdon puutteellinen toiminta ja mineraalivillakuituepäpuhtaudet. Jo alkuvuodesta kolmessa huoneessa tehtiin pintamateriaalien analyysi.

Viime vuosina pohjakerroksessa on esiintynyt oireilua tietyissä tiloissa työskennelleillä. Muun muassa työterveyshuolto on puuttunut asiaan ja työskentelyä kyseisissä tiloissa on rajoitettu.

Laajennus on valmistunut 1980-luvulla. Pohjakerroksessa ovat nyt lastenpsykiatrian, perheneuvolan, muistipisteen ja laboratorion tilat. Vastaanottotilat siirtyvät muualle korjaustöiden ajaksi. Laboratorio jää paikoilleen.

Tavoitehintapohjainen kustannusarvio korjaustöistä on 636 000 euroa. Työt pyritään aloittamaan syyskuun alussa, jolloin niiden arvioidaan valmistuvan helmikuun loppuun mennessä. Tilakeskuksen johtokunta esittää kaupunginhallitukselle ja valtuustolle, että Tilakeskuksen investointisuunnitelmaan lisätään korjaustöihin tälle vuodelle 500 000 euroa ja ensi vuodelle 150 000 euroa.

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ehdottaa maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että se oikeuttaa aloittamaan korjaustyöt välittömästi. Kokouksessa hallitus kuulee selvityksen kuluvan vuoden investointien toteutumasta. Sen perusteella on määrä päättää määrärahaesityksestä valtuustolle.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: