Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kuu kiurusta kesään – Sastamalassa odotellaan muuttolintuja

Uutiset

Viikonlopun tienoossa lämmin lounaisvirtaus sai muuttolintuja palaamaan Suomeen.

Töyhtöhyyppä

Töyhtöhyyppä. Kuva: Jukka T. Helin

Lämmin lounaisvirtaus sai viikonlopun tienoossa muuttolintuja palaamaan Suomeen.

Pirkanmaan Lintutieteellisestä yhdistyksestä kerrotaan, että esimerkiksi Porin seudulta ilmoitettiin sunnuntailta usealta paikkakunnalta töyhtöhyyppiä ja kiuruja.

"On oletettavaa, jos sää jatkuu samanlaisena, että ensimmäiset kiurut ja töyhtöhyypät jatkavat muuttoaan kohti Pirkanmaata", kertoo Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin.

Maa on paljas, joten lumi ei pidättele juurikaan muuttoa sisämaahan, kuten yleensä ensimmäisten muuttajien kohdalla. Lähipäivinä siis voitaneen odotella ensimmäisiä kiuru- ja töyhtöhyyppähavaintoja Pirkanmaan etelä- ja lounaisosista.

Lämpimät talvet sekä aikaiset ja vähälumiset keväät ovat johtaneet siihen, että monen muuttolinnun saapuminen Suomeen on aikastunut. Jos sää kylmenee uudelleen, useat muuttolinnut ottavat suunnan kohti etelää. Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen mukaan näin tekevät esimerkiksi töyhtöhyypät ja kiurut.

· · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: