Punkalaitumella päätökseen tyytymätön valeli itsensä bensalla
Maanantaina illalla puoli kahdeksan aikaan pelastuslaitos sai hälytyksen Punkalaitumella Kostilantielle. Vastaanottokeskuksessa oli ilmeisesti päätökseen tyytymätön henkilö uhannut juosta jokeen ja valellut itsensä bensalla.
Maanantaina illalla puoli kahdeksan aikaan pelastuslaitos sai hälytyksen Punkalaitumella Kostilantielle. Vastaanottokeskuksessa oli ilmeisesti päätökseen tyytymätön henkilö uhannut juosta jokeen. Lisäksi hän oli valellut itsensä bensalla. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tilanne oli päättynyt hyvin ja henkilö oli ensihoidon hoidettavana. Jokeen hän ei ollut mennyt.
4 kommenttia
18.3.2014 klo 07:39
No oliko tuo nyt hälytyksen paikka? Verovaroilla toimivaa pelastuslaitosta työllistetään turhaan. Bensa kun ei syty vedestä ja toisaalta pieni pulahdus bensakylvyn jälkeen olis varmasti tehnyt teppoa.
18.3.2014 klo 11:05
Bensahan on syöpää aiheuttava aine että kertokaa ny maahanmuuttajille etteivät tee tuommoisia ittelleen, ei ne itteensä tappamaan ryhdy se on epätyypillistä etelän miehille ja varsinkin muslimeille joiden vakaumuksessa itsemurha on erittäin paha synti (jihadissahan voi tosin riittävän suurimerkityksisen asian vuoksi kai tehdä sen ilman synnintuntoja).
18.3.2014 klo 11:10
Ai niin, epätoivonilmauksien välttämisessä kannattaisi ehkä vedota siihen että vaikka päätös onkin kielteinen, niin sekin on AINA Allahin tahto, siihen täytyy tyytyä. Luulisin ainakin että on jotain helpotusta tilanteeseen.
18.3.2014 klo 22:33
Eikä oo ensinmäinen kerta. Vastaanotokeskus taitaa Punkalaitumella työllistää eniten pelastulaitosta. Mielestäni he tuovat kuluja enemmän kuin tuottaa.
Tähän artikkeliin ei voi enää lähettää kommentteja.