Säkylän Joulupukkijuoksun voittoparta melkein 30 metriä
Joulupukkijuoksu kokosi lauantaina Säkylään noin 150 osallistujaa.
Video: Säkylän kunta.

Lähtöalueella tunnelma oli huipussaan. Eturivissä pideltiin hauskoja kylttejä. Kuva: Säkylän kunta
Joulupukkijuoksu kokosi lauantaina Säkylään noin 150 osallistujaa. Joukossa oli joulupukkeja ja -muoreja, pikkutonttuja, joulukoiria ja keppihevosia.
Voittajaksi ratkesi tänä vuonna parran mitalla Liisa Kalakoski. Pituutta muorin parralla oli 29 metriä ja 5 senttiä.
"Pukkeja, muoreja ja tonttuja oli tänä vuonna juoksemassa hiukan viime vuotta vähemmän, mutta yleisöä puolestaan oli paljon enemmän. Mielestäni torilla oli nyt joulun odottajia enemmän kuin koskaan ennen", arvioi johtajapukki, kunnanjohtaja Teijo Mäenpää.
Säkylän kunnan ja Säkylän Yrittäjien järjestämä joulupukkijuoksu on kansainvälisten esikuviensa tapaan hyväntekeväisyystapahtuma. Vapaaehtoiset ilmoittautumismaksut ohjataan perhepuiston kehittämiseen.

Simo ja Eero Hillo olivat tulleet Joulupukkijuoksuun Kangasalalta asti. Kuva: Säkylän kunta