Perintövaroilla monenlaista hyvää pyörätuoleista virkistystoimintaan
Sastamalan kaupungille sosiaali- ja terveyslautakunnan alle päätyneillä perintövaroilla on tehty esimerkiksi välinehankintoja ja järjestetty kulttuurikuntoutuksen koulutusta.
Sastamalan kaupungille sosiaali- ja terveyslautakunnan alle päätyneillä perintövaroilla saadaan aikaan monenlaista hyvää.
Viime vuonna varoin on muun muassa tehty perheohjaukselle välinehankintoja, kalustettu ja sisustettu Työteekin käyttöön valmistuneen Vammalan rautatieaseman tiloja, hankittu ulkoilupyörätuoleja Mouhijärvelle, järjestetty virkistystoimintaa Äetsän kotihoidon asiakkaille, hankittu ulkoilukuntoiluvälineitä Hopun senioripuistoon eli Sepon puistoon sekä toteutettu kulttuuritoritapahtuma ja kulttuurikuntoutuksen koulutusta.
Sosiaali- ja terveyslautakunta saa torstain kokoukseensa hyväksyttäväksi selvityksen perintövarojen käytöstä viime vuonna. Tälle vuodelle on myös laadittu suunnitelma ja lautakunta antaa luvan varojen käyttämiseen.
Perintövarojen käyttöä saattaa perinnöstä riippuen ohjata esimerkiksi edesmenneen tahto tai Valtionkonttorin päätös, eli täysin vapaasti kaupunki ei varojen käyttöä voi välttämättä määritellä edes lautakunnan alalla.