Sairaanhoitajakäyntejä kaavaillaan "verolle" Sastamalassa
Yhä useampi käyttää ensisijaisesti sairaanhoitajan vastaanoton palveluita. Toimintakuluissa on jatkuva kasvupaine. Talousarvio ylittyy ennusteen mukaan merkittävästi.
Sastamalassa on esillä käyntimaksun periminen sairaanhoitajan vastaanotolla.
Terveyskeskuksen toiminnan ja työnjaon kehittämisen myötä yhä suurempi osa asiakkaista käyttää ensisijaisesti sairaanhoitajan vastaanoton palveluita.
Väestön ikääntymisen ja palvelutarpeen lisääntymisen vuoksi toimintakuluissa on jatkuva kasvupaine. Kuluvan vuoden talousarvio ylittyy ennusteen mukaan merkittävästi.
Sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään, että terveyskeskuksen avohoidon sairaanhoitajan vastaanoton käyntimaksuksi hyväksytään 12,10 euroa. Maksu peritään aikuisilta enintään kolmelta käynniltä kalenterivuoden aikana ja se kerryttää maksukattoa.
Jos hoitokäynti muuttuu lääkärikäynniksi, peritään vain lääkärin vastaanottomaksu.
Sairaanhoitajan käyntimaksu on Pirkanmaalla laajasti käytössä terveyskeskuksissa. Hinnat vaihtelevat 9,30 euron ja 12,10 euron välillä.