Helle helli Sastamalan SM-biitsiä – Naisten sarjassa jymy-yllätys
Turnaus onnistui erinomaisesti.
Sastamalassa kilpailtiin beach volleyn SM-osaturnaus loistavissa olosuhteissa. Sää helli sekä pelaajia että yleisöä.
"Olen varsin tyytyväinen turnauksen onnistumisesta. Kaikkiaan 83 paria kilvoitteli hiekalla viiden päivän aikana. Talkooväen ja yhteistyökumppaneiden panos tapahtuman onnistumisessa on merkittävä", kertoo VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie. Tapahtuma houkutteli paikalle runsaasti katsojia sekä Sastamalasta että ympäri Suomen.
Naisten sarjassa koettiin välierässä yllätys, kun ykköspari Alisa Vuorinen ja Nette Tuominen hävisi kakkossijoitetulle Katja ja Tuulia Metsäkoivulle. Ehkä vielä suurempi yllätys oli, että rankingin kuudes pari Minna Kauria-Kojo ja Kaisa Hallberg selvisi välieristä loppuotteluun sekä voitti lopulta koko turnauksen. Ensimmäisen tappioerän jälkeen Metsäkoivut heräsivät taistelemaan voitosta ja veivät pahoilla syötöillä toisen erän. Lopulta Kauria-Kojo ja Hallberg käänsivät vahvoilla otteilla voiton itselleen 2-1 (21-14, 17-21, 15-10).
Miehissä turnauksen ykköspari Pekka Piippo ja Teemu Pulkkinen selvitti Marko Peltosta ja Jaakko Keskitaloa vastaan kirkkaasti tiensä loppuotteluun 2-0 (21-15, 21-13). Toisessa välierässä Harri Suonikko ja Pyry Topio kävivät kovan väännön parin Joona Manninen ja Valtter Pennanen kanssa. Ensimmäisen erän jälkeen näytti, että Suonikko ja Topio kävelevät finaaliin. Ottelusta tulikin tiukka taistelupeli. Vasta kolmannen erän loppuvaiheissa Harri Suonikko ja Pyry Topio onnistuivat hankkimaan finaalipaikan 2-1 (21-6, 18-21, 15-12). Lieneekö tiukka välierä väsyttänyt rankingkakkoset, sillä Pekka Piippo ja Teemu Pulkkinen veivät loppuottelun suoraan 2-0 (21-14,21-19).
Palkinnot finalisteille jakoivat Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja kansanedustaja Arto Satonen.
Turnauksen järjestelyt ja suorituspaikat saivat kiitosta.